Janne Ruokonen eduskuntaan 2019
Punkkia politiikkaan!

 

Kuka olen?

Olen 40-vuotias Lappeenrannasta lähtöisin oleva lähihoitaja, 3-vuotiaan lapsen isä ja muusikko Tapiolasta. Olen työskennellyt henkilökohtaisena avustajana, päiväkodeissa hoitajana sekä Helsingin kaupungin perhepalveluissa sijaishuollossa.

Toiselta ammatiltani olen muusikko ja soittanut erilaisissa punk rock -bändeissä viimeiset 25 vuotta. Haluan tuoda punkia myös osaksi politiikan tekemistä; vähemmän byrokratiaa ja säätämistä - enemmän tekemisen meininkiä ja asennetta! Heikoimmasta on pidettävä huolta eikä minkäänlaista syrjintää sallita!

Työhistoriani ja omien kokemusteni vuoksi näen tärkeimpinä asioina eriarvoisuuden ja syrjäytymisen pysäyttämisen. Erityisesti lapsiperheet kaipaavat matalan kynnyksen tukea ja palveluja, jotka eivät leimaa ja syyllistä. Jokaisella on oikeus hyvään arkeen ja elämään.

Talousjärjestelmämme on kestämätön paitsi ihmisen myös planeettamme näkökulmasta. Talouden pitää palvella ihmistä, ei taloutta ja niitä harvoja, jotka keräävät voitot. Haen eduskuntaan, koska haluan tehdä osani siitä, että hyvinvointivaltiotamme ei ajeta kokonaan alas. Jokaisella tulee olla mahdollisuus pärjätä elämässään vaikeuksista huolimatta.

 

Hyvä arki on jokaisen oikeus

Jokaisella on oikeus hyvään elämään ja arkeen. Kuka tahansa voi joutua työttömäksi, sairastua ja joutua työkyvyttömäksi tai kohdata jotain muuta epäonnea, joka suistaa elämän raiteiltaan. Näissä tilanteissa ensisijaista on saada tukea ja apua nopeasti ilman leimautumista tai raskasta byrokratiaa, joka kuormittaa entisestään.

Luottamus ihmiseen täytyy palauttaa!

Syrjäytymisen ehkäisy lähtee lapsuudesta

Syrjäytyminen ei ole yksilön valinta, vaan se on monimutkainen kokonaisuus, jossa monet pieleen menneet asiat kasaantuvat. Yhteiskunta myös syrjäyttää heikommassa asemassa olevia ajamalla alas palveluita ja leikkaamalla etuuksia. Jokainen on pidettävä mukana. Syrjäytymisen ehkäisy lähtee lapsuuden palveluista.

Kasvatus- ja koulutuspalveluilla on iso merkitys ja jokaisella lapsella on oltava oikeus päivähoitoon riippumatta vanhempien työtilanteesta. Lastensuojeluun ja muihin ennaltaehkäiseviin perhepalveluihin tulee panostaa. Koulutusleikkaukset täytyy perua ja erityisesti ammatillisen koulutuksen romuttaminen on pysäytettävä.

 
 

Perustulolla vapautta ja luovuutta

Suomen sosiaaliturva on jäänyt ajasta jälkeen. Köyhän aika menee lappujen täyttämiseen, jotta edes pienimmät elämän edellytykset toteutuisivat. Haluan Suomeen perustulon, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden kokeilla siipiään esimerkiksi osa-aikatyössä, kulttuurityöläisenä tai yrittäjänä. Perustulon täytyy olla sillä tasolla, että se mahdollistaa ihmisarvoisen elämän. Perustulo ohjaisi myös sosiaalityön resursseja aitoon auttamiseen eurojen laskemisen sijaan.

Tule mukaan tekemään kampanjaa!

Vaalit käydään ensi keväällä 2019. Haluatko tulla mukaan tekemään kampanjaani ja vasemmiston vaalivoittoa? Laita viestiä minulle osoitteeseen ruokonenj@yahoo.com tai kampanjapäälikölleni Niinalle osoitteeseen niinamarjut@gmail.com.

Taloudellinen tuki

Kampanjaani voi tukea rahallisesti tekemällä tilisiirron tilille:
FI77 5620 0920 5771 28

Tai MobilePaylla numeroon
+358 44 2138202

Viesti: #ruokonen2019

Kiitos tuestasi!